Valtteri Lehtinen

Valtteri Lehtinen on 20-vuotias monilahjakkuus, joka valmistui ylioppilaaksi keväällä 2016 Tampereen yhteiskoulun lukiosta. Valtteria voidaan toki jo kokemuksensa perusteella tituleerata näyttelijäksi ja  laulajaksi.  Meidän kaikkien koteihin Valtteri piipahtaa melkein päivittäin Ylen Uusi Päivä –sarjan kautta, jossa hän näyttelee Jani Hellemaan roolissa.
 
Ensimmäisen kosketuksensa teatteriin Valtteri sai vuonna 2007 ollessaan vasta 10-vuotias. Tuolloin hän oli Tampereen Työväen Teatterin Seitsemän veljestä –näytelmässä pikku-Laurina (pikku-Laurilla oli näytelmässä yksi repliikki). Tästä pienestä roolista Valtteri on ponnahtanut mukaan teatterityöskentelyyn. Kesällä 2013 Valtteri nähtiin Kirjurinluodon Kesäteatterin näyttämöllä, jossa hän silloin ollessaan 16-vuotias hurmasi yleisön raikkaalla ja ammattimaisella roolisuorituksellaan näytelmässä ”Linjat kuumina”. Seuraavana kesänä 2014 Valtteri teki mitä mainioimman roolisuorituksen Taaborin Kesäteatterin ”Peter Pan” –näytelmän nimiroolissa. Tämän jälkeen hän on näytellyt mm. Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella, Tampereen Teatterissa sekä Tampereen Työväen Teatterissa.
 
Valtteri on hyvin musikaalinen, pääinstrumenttinaan laulu. Hän on opiskellut laulua Pirkanmaan musiikkiopiston pop/jazz -linjalla jo useiden vuosien ajan. 


Tv-työn, teatterin sekä musiikin lisäksi Valtteri on ottanut haltuunsa radioaallot. Parhaillaan YleX-radiokanavalla pyörivää Bäkkäri-sunnuntaiohjelmaa hän juontaa yhdessä kollegansa Thelma Sibergin kanssa.


Kun katsoo Valtterin työ- ja opiskeluhistoriaa on helppo päätellä, että kotona vetelehtiminen on tälle nuorelle miehelle täysin vieras käsite.