Kristo Salminen

Kristo Salminen on paljasjalkainen helsinkiläinen vuosimallia 1972. Teatteritaustaa Kristolla on jo äidinmaidossa, sillä hän on näyttelijöiden Heidi Krohn ja Esko Salminen poika. Näyttelijäkaarti Kriston ympärillä on vuosien saatossa avioliiton myötä kasvanut, sillä Kriston vaimo Johanna Kokko on myös näyttelijä. 


Kristo Salminen on opiskellut Suomen Teatterikorkeakoulussa, josta hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi 1997 (TeM). Tämä karismaattinen komistus on tullut Suomen kansalle tutuksi mm. tv-sarjoista ”Kansan mies” ja ”Salatut elämät”, menestyselokuvista ”Rukajärven tie” ja ”Rööperi”. 


Suomen Kansallisteatterissa Kristo on työskennellyt vakituisesti jo noin 15 vuoden ajan. Siellä teatterin ystävät ovat saaneet ihailla häntä lukuisissa kantavissa rooleissa kuten Vanja-eno ja Rikhard III. Tällä hetkellä Kriston voi nähdä näytelmissä ”Julia & Romeo” ja ”Kangastus 38”.


Yksi hänen mestaritöistään oli vuonna 2007 Suomen Kansallisteatterin Tuntemattomassa sotilaassa, jossa hän teki Kristo Hietasen roolin kansainvälisesti arvostetun ohjaajan Kristian Smedsin ensemblessa. Ennen juurtumistaan Kansallisteatteriin, on Kristo nähty mm. Helsingin Kaupunginteatterin ja Kom-teatterin näyttämöillä. 


Kristolla on Suomen olosuhteissa melko harvinaista erityisosaamista, hän on opiskellut Englannissa asti näyttämötaistelutaitoja ja valmistunut näyttämötaistelun opettajaksi (BASSC). Kristo on tehnyt taistelukoreografian mm. Kansallisteatterin Julia&Romeoon. Tämän lisäksi Kristo on toiminut useiden elokuvien fight-koordinaattorina.