Jukka Kuronen

JUKKA KURONEN on suomalainen viihdetaitelija, joka on tehnyt 20-vuotisen uran teatterin parissa niin tuottajana, valosuunnittelijana kuin erilaisissa rooleissakin. Uransa varrella Jukka on tehnyt töitä merkittävien suomalaisten viihdetaiteilijoiden, kuten Laura Voutilaisen ja Krisse Salmisen kanssa.

Jukka tunnetaan myös Jukka K dragshowsta, joka on viihdyttänyt Suomalaisia jo viidentoista vuoden ajan niin yritystilaisuuksissa kuin esimerkiksi Tallink Siljan laivoilla. Jukka K. –show on hillitön kattaus suomalaisia ja ulkolaisia artisteja sekä ilmiöitä. Hulvatonta huumoria ja säärien säihkettä unohtamatta!

Syksyllä 2015 Jukka työskenteli Porin naapurissa Raumalla, jossa hän teki lavastuksen sekä valosuunnittelun Rauman Kaupunginteatterin Cabaret –musikaaliin, ensi-ilta 12.9.2015. Vuodenvaihteessa 2015/2016 Jukka esiintyi Riihimäen Teatterissa omalla uudenvuoden showllaan!

Kesällä 2016 Jukka teki mielettömän muuntautumisroolin Kirjurinluodon Kesäteatterin Vuokravaimo -näytelmässä. Samana kesänä Jukka esiintyi myös Taaborin Kesäteatterissa, jossa hän sai paljon kiitosta ja huomiota versiostaan Nellin Aapo-kissana.